KUKA KUUNTELISI?

Keskiviikko 12.9.2012 klo 15:25

Eduskuntavaaleissa ehdokkaat tekivät huikean määrän vaalityötä. Osa oli ensi kertaa ehdolla, osalla oli aikaisempaa kokemusta vaalityöstä. Joillakuilla oli käyttää rahaa mainontaan, useimmilla ei ollut. Mikä oli läpipäässeiden salaisuus? Mikä oivallus teki heistä kansanedustajia?

Kysyin tätä heiltä itseltään. Soitin vaalien jälkeen parillekymmenelle edustajallemme ja kirjoitin ylös heidän ajatuksiaan menestyksekkäästä kampanjoinnista. Pyysin käytännön vinkkejä, joita muut ehdokkaat voisivat tulevissa kampanjoissa käyttää. Niitä seuraavassa.

On tapana sanoa, että vaaleissa pitää laittaa itsensä likoon. Mitä tämä tarkoittaa? Miten laittaa itsensä menestyksekkäästi likoon? Lyhyesti sanottuna: kampanjointiin on löydettävä uskallusta, viitseliäisyyttä ja aikaa. On uskallettava löytää itsestään vahvuuksia ja heikkouksia. On uskallettava ottaa ihmisiin kontaktia. 

Vaalikampanjointi. Sosiaalinen media. Kampanjasivustot. Mitä nämä ovat, miten näissä toimitaan? Mitä niissä kirjoitan, mitä siellä sanoisin? Miksi kukaan vaivautuisi kuuntelemaan minua, ensi kerran ehdokasta?

Konkareiden viesti on varsin selvä: Ihmiset eivät niinkään odota, että sinulla olisi valmiit vastaukset maailman kaikkiin kysymyksiin. He haluavat, että sinä kuuntelet heitä.

Vakavaa politiikkaa ja hieman huvituksia, siinä mukavan vaalipäivän resepti. Pellehermanneiksi ei tarvitse ryhtyä, mutta pullakahveista, sujuvasta ohjelmasta ja oheismateriaalista on apua. Vaalilehdet, kynät, karkit, ilmapallot, pinssit, laastaripaketit, postikortit, tulitikkuaskit, xylitol-purukumit – kaikkia näitä voi pitää käden ulottuvilla. Tyrkyttää ei kannata, mutta toisinaan oheisromppeen avulla saa avattua kontaktin ja sen jälkeen lämpimän keskustelun.

Aikaa kampanjointiin pitää löytyä. Aikaa olisi hyvä varata etukäteen, vaikkapa käyttämällä vaalitaistoon osan vuosilomasta. Ja kampanjoidessa aika kannattaa käyttää tehokkaasti. 

Ehdokkuudestaan voi ja kannattaa mainita niissä harrastuspiireissä, joissa muutenkin on mukana. Tyrkyttäminen ei ole hyvästä, hienovarainen ilmaus riittää. Pieni lehti-ilmoitus omassa harrastelehdessä tai verkkosivustolla ei paljon maksa, mutta riittää osoittamaan sen, että ottaa oman ryhmänsä huomioon.

Haastattelemani kansanedustajat kokivat tukijoukot tärkeiksi, ja moni kokosi sellaisen lähipiiristä. Yksinäinen puurtaminen on raskasta, joten kannattaa värvätä tukijoukoiksi perheenjäseniä, tuttuja tai oman paikallisyhdistyksen jäseniä. Viiden porukalla saa jo paljon aikaiseksi. Omilla verkkosivuillaan voi pyytää ihmisiä mukaan, vaikkapa vaalimateriaalin jakamista varten. Usein tukijoukko jakautuu ydinryhmään sekä kenttäporukkaan. Ydinryhmä suunnittelee mainosmateriaalin, pystyttää verkkosivuston ja ottaa valokuvia, kenttäporukka puolestaan jakaa mainoksia ja jututtaa ihmisiä tilaisuuksissa.

Mitä teetkin, tee se hyvin. Ehdokkaan henkilökohtaisen esitteen, ”flyerin”, ulkonäöllä on suuri merkitys. Jos avaat ehdokassivut nettiin, pidä huoli siitä, että sinne saapuva löytää jotain itselleen hyödyllistä. Täytä vaalikoneet huolella. Pidä huolta siitä, että kun äänestäjät alkavat etsiä itselleen ehdokasta, he voivat löytää sinut. 

Koko maailmaa on turha kosiskella. Kannattaa valita ne erityisalueet, jotka tuntee hyvin ja keskittyä niihin. Löytää omat vahvuutensa ja olla niissä paras.

Eka kerta?

Tiistai 21.8.2012 klo 17:55

Kunnallisvaaliehdokkuus – uskaltaisinko yrittää?

Tätä kysymystä moni suomalainen pohtii tällä hetkellä mielessään. Tohtisiko sitä lähteä ehdokkaaksi. Tuttujen ja tuntemattomien arvioitavaksi, hyväksytyksi tai hyljeksityksi. Ääniä saamaan tai niitä ilman jäämään. Uskaltaisinko, osaisinko, pärjäisinkö?

Olen seurannut vuosien varrella useita vaalikampanjoita. Joskus lähempää, joskus kauempaa. Välillä on valittu kaupunginvaltuutettuja, välillä kansanedustajia, meppejä, presidenttiäkin. Kaikki ne, joita olemme ehdokkaina ajan saatossa nähneet, ovat käyneet läpi saman pohdinnan - lähteäkö vai ei. Kaikkia on vaivannut sama epäilys omista kyvyistä ja mahdollisuuksista. Ja yhtä lailla kaikki ovat tunteneet itsensä aloittelijoiksi koko ikänsä politiikassa toimineiden rinnalla. Moni on kantanut huolta mahdollisista ystävyyssuhteiden kariutumisista. Yrittäjät asiakassuhteiden viilenemisistä.

Miksi he ovat kaikesta huolimatta ottaneet ratkaisevan askeleen?

On tunnettua, ettei ole olemassa yhtä syytä ehdokkaaksi asettumiselle. Motivaatio on voinut löytyä yksittäisestä, itselle tai läheisille tärkeästä yhteiskunnallisesta asiasta, joka on kehnolla tolalla tai jätetty kokonaan hoitamatta.  Ehkä se on ollut yhdistelmä kipeän vääryyden kokemusta sekä tyrmistystä sen edessä, miksi kukaan ei ole tehnyt asialle mitään. Tätä yhtä asiaa on lähdetty selvittämään ja löydetty matkan varrella monia muitakin asioita, jotka ovat yhtä lailla huonolla tolalla.

Se suuri oivallus

Monia luottamustehtäviin hakeutuvia yhdistää oivallus siitä, että itselle ja läheisille tärkeiden asioiden kuntoon saattaminen on merkinnyt sittenkin enemmän kuin mahdollisimman suuri henkilökohtainen mukavuus. Sekä ajatus siitä, että meidän kaikkien on oltava valmiita työskentelemään sen edestä, että täällä olisi hyvä olla ja asua. Mukavan elämän edellytys on – hieman paradoksaalisesti - vaivannäkö. Ja hyvin toimivan julkisen hallinnon edellytys puolestaan se, että kun epäkohtia havaitaan, niihin puututaan.

Vaikkei pääsisi ensi yrittämällä läpi, tulee ehdokkuusaikana oppineeksi paljon. Siitä, miten yhteiskunta toimii. Sekä siitä, miten päätökset tehdään. Ja sosiaalisten kontaktien menettämisen pelko haihtuu yleensä siinä vaiheessa, kun huomaa, että vanhat ystävät eivät karkaa mihinkään ja päinvastoin tutustuu suureen joukkoon uusia ihmisiä.

Perussuomalaiset ovat työskennelleet pitkään sen eteen, että kuntavaaliehdokkaat pääsisivät ottamaan lentävän lähdön. Suuri osa tästä työstä on vielä julkisuudelta piilossa, mutta pian on tilanne toinen. Kohta mennään. Niin että rytisee ja jyskyy.

Osaanko minä?

Viestintä saattaa aiheuttaa päänvaivaa. Miten kirjoittaa, mitä sanoa? Ohjeeksi tähän: Sanoihin ei kannata takertua eikä jäädä loputtomasti pohtimaan sitä, millä tavalla jokin tietty asia pitäisi sanoa. On parempi keskittyä siihen, miten joku asia pitäisi tehdä. Kun tämä on selvillä, sanat seuraavat kyllä perässä.

Jos osaaminen mietityttää, kysy itseltäsi tätä: moniko ihminen tässä maailmassa osaa kaikesta kaiken? Vastaus on rauhoittava. On toki oltava valmis oppimaan uusia asioita, mutta maalaisjärki riittää mainiosti. Osaaminen kasvaa matkan varrella.    

Pyydä tueksesi muita. Voit löytää tukijoita vaikkapa perheenjäsenistä, ystävistä, työkavereista, ja harrastusporukoista. Ja ihan samoista paikoista muuten löytää äänestäjiäkin. Samoin oman paikallisyhdistyksen aktiiveista löytyy usein porukka, jossa kaikki tukevat toisiaan.

Äänet, ja miten niitä saadaan

Ketkä ääniä sitten saavat? Sitä on vaikeaa sanoa, mutta sattumalla on harvoin asian kanssa tekemistä. Vaalit eivät ole lottoarvonta, eikä voittavaa riviä sanele rouva Fortuna. On tehtävä töitä. Töitä siksi, että muut näkevät sinun olemaan valmis työskentelemään heidän puolestaan. Aivan kuten oppilaitosten sisäänpääsykokeissa - on osoitettava, että osaat oppilaitoksessa opetettavaa ainetta hyvin, jotta voisit päästä sisään opiskelemaan ainetta kehittyäksesi siinä vielä paremmaksi.   

Mutta työ ei yksin riitä. On oltava läsnä. Ole läsnä silloin kun äänestäjä etsii vaaliteltalta ehdokasta, jonka ajatus- ja arvoaatemaailma kävisi yksiin omansa kanssa. Jotkut äänestävät tuttua, jotkut tutun suosittelemaa ehdokasta. Mitä useampi tuttu tietää ehdokkuudestasi, sen useampi voi sinua suositella. Varmista, että näyt vaalikoneissa, yhteisissä kadunvarsimainoksissa, mielellään myös netissä. Yhtä kaikki: ole paikalla silloin, kun valinta tehdään.

Tule mukaan. Hoitamaan omaa kuntaa ja kaupunkia. Omaa elinpiiriä. Vanhempien ja lasten syntyseutuja. Menneiden ja tulevien omaa maata.

(Kirjoitus on julkaistu lyhennettynä Perussuomalainen-lehdessä 20.8.2012)